Sakko, Rapsu ja emäntänsä Soikka

Muutama viikko sitten meillä sattui ikävä tapaturma. Rapsu menetti takatassusta kynnen. Se lähti kokonaan. Vain ydin jäi jäljelle. Vahinko sattui Rapsun hypätessä pois auton boxista. Kynsi kohtasi takaluukun lukon. Eläinlääkärin mukaan siinä on ollut valtavat voimat.  Rapsuunhan ei sitten kosketa. Kyllä oli taistelua, että saatiin kaveri hoidettua. Kaksi eri eläinlääkäriä pääsi näkemään Rapsun pahimmillaan. Rauhoittamatta koskeminen ei onnistunut, joten Rapsu nukutettiin kahdesti. Kotona hoitotoimet eivät myöskään sujuneet ongelmitta, mutta kaikesta selvittiin. En tiedä, ketä meistä sai suurimmat traumat.  Rapsu joutui käyttämään tötteröä kaksi viikkoa. Eläinlääkäri meinasi, että voisi olla hyvä, jos toisellakin koiralla olisi tötterö, niin ei pääsisi sekään nuolemaan haavaa. Nope. Siinä missä Rapsu sopeutui tötteröön nurisematta, Sakko teki heti selväksi, että hänhän ei tämmöistä tötteröä päähänsä pistä.  Eli meillä on oiva karjakoirakaksikko. Toiseen ei kosketa, mutta tötterö on ihan

Tänään mietin, miten mielenkiintoista matkaa on tuon Sakko the Gentlemanin kanssa tehty. Pentuaikana oltiin välillä ihan epätoivoisia nuoren koiran omapäisyyden kanssa. Rauhoittuminen alkoi siinä reilun puolentoista vuoden iässä ja tasaisemmaksi muuttuu aina vaan.  Katsoin, kun Isäntä lähti koirien kanssa lenkille. Sakko seisoi rauhallisesti ja antoi pukea lenkkivarusteet. Seisoi edelleen rauhallisesti, kun Isäntä houkutteli riiviöheeleriä rauhoittumaan, jotta saisi puettua lenkkivarusteet. Ihan kuin olisin nähnyt ajatuskuplan "kasvaakohan tuo riiviö koskaan aikuiseksi" Sakkon pään päällä, kun seisoi tyynen rauhallisena siinä vieressä. Sama on takaisin tultaessa. Odottaa rauhassa, että lenkkivarusteet riisutaan ja menee itse selälleen, että on helpompi pyyhkiä mahan alusta, joka muuten jostain syystä likaantuu Sakkolla paljon enemmän kuin riiviöheelerillä. Sakko sietää paljon tuolta riiviöheeleriltä, mutta osaa kyllä sanoa, kun riiviöheeleri ylittää sietokyvyn rajan. Harvoin

Rapsun kanssa on nyt käyty Koirataidossa   kahteen kertaan. Kouluttajan suosituksesta käytimme Rapsun röntgenkuvissa. Halusimme näin pois sulkea kivun. Tai siis sen, ettei Rapsun loputon energinen olo johtuisi jatkuvasta kiputilasta, jota koira-parka peittäisi tuolla duracel-käyttäytymisellään.  Rahaa paloi ja mielipahaa saatiin roppakaupalla.  Lonkista saatiin yllättäen C/D lausunto, vaikka eläinlääkärin mielestä niissä ei ole mitään isompaa vikaa, mutta sanoi, että saattaa niistä muutakin tulla. Kysyin, näkyykö siellä kulumaa, ja sanoi, ettei näe merkkejä sellaisesta. Lopullinen lausunto oli niin paljon enemmän kuin hänen varsin positiivinen näkemys lonkkien tilasta. Pieni pettymys ja epäluottamus on eläinlääkäriä kohtaan, mutta uskotaan nyt sitten edes siihen, ettei kulumia ja sitä kautta särkyjä ole.  Selän virallinen lausunto sentään vastasi eläinlääkärin käsitystä aika tarkasti. " Nikamien epämuotoisuus. Muutosten lukumäärä 1. Välimuotoinen nikama 1 (T13). Viimeisessä rintan

Joskus taannoin pohdin, miten onnistuisimme opettamaan Rapsulle tassun antamisen , kun tassuihin koskeminen on ylipäätänsä ollut haasteellista. No olinpa jälleen kerran väärässä. Rapsu oppi tassun antamisen parissa päivässä niin varmaksi, että onnistuu  lähes 100 % joka kerta.  Tässä tassu, anna nyt se nami! Tietyt käskyt on yksinkertaisesti niin "satavarmoja", että ihmetyttää, mitä vikaa meidän koulutusmenetelmissä on, kun ei ole saatu kaikkia hiottua niin varmoiksi.  Olemme keskittyneet namilla palkitsemiseen. Vaikka Rapsu myös palkkautuu pelkistä kehuista, on jotenkin jäänyt päälle tuo namilla palkitseminen. Myös naksuttimen käyttö on unohtunut viime aikoina. Pidin jonkun aikaa hyvin tarkkaa päiväkirjaa kouluttamisesta ja onnistumisasteista. Sekin on jäänyt vähemmälle huomiolle viime aikoina. Parempaa suunnitelmallisuutta varmasti tarvittaisiin, mutta onhan se hankalaa, kun koirilla on kaksi omistajaa eikä meillä ole kaikesta kouluttamiseen liittyvästä yhdenmukainen käsity

Keskustelun avaukseni heelereiden keskusteluryhmässä Rapsun puremis-tapauksesta Seinäjoella herätti kyllä melkoisesti keskustelua.  Ylipäätänsä mietin, avaanko Pandoran lippaan tästä asiasta. Tiesin, että sieltä tulee varmasti sekä tukea että kuraa niskaan. Mutta yllättävän paljon tuli kommentteja omista vastaavista kokemuksista tai muista haasteista. Yksityisviestejäkin tuli kohtalotovereilta, jotka eivät olleet valmiita yleisessä keskustelussa asiasta puhumaan. Kaiketi minä jonkinlaiseen kipeään kohtaan osuin. Kaikkihan haluavat olla erinomaisia koiran omistajia. Kaikkihan me haluamme, että meidän koirat ovat hyvin käyttäytyviä koirakansalaisia. Kasvattajat haluavat, että heidän kasvattinsa ovat hyvin käyttäytyviä ja kaikin puolin mallikkaita.  Sain eräältä kasvattajalta viestin, jossa hän sanoi, että eivät kaikki kasvattajat pysty olemaan edes itselleen rehellisiä ja myöntämään, että geeneillä on ihmeellinen voima. Koskaan emme voi tietää, mitä saamme. Emme vaikka kuinka hyvin tunt

Kävimme kyläilemässä tyttären luona Seinäjoella. Reissu ei mennyt ihan niin kuin toivoisi. Illalla Isäntä kävi koirien kanssa lenkillä. Rapsu jälleen kerran pääsi karkuun ja vieraasta paikasta huolimatta osasi suunnistaa tyttären paritalon pihalle. Mutta sitten alkoivat ongelmat.  Pihalla oli äiti kahden pienen lapsen kanssa. Mitä tapahtui? Tapahtuneesta on keskusteltu äiti-henkilön kanssa sekä heti tapahtuman jälkeen kuin myös uudestaan seuraavana päivänä. Äidin mielestä Rapsu hyökkäsi aggressiivisesti kohti, puri pohkeesta ja ryntäsi sitten kaatamaan pikkupojan. Illalla hän kertoi yrittäneensä astua Rapsun hihnan päälle nähdessään koiran tulevan. Seuraavana päivänä hän oli sitä mieltä, että koira ensin hyökkäsi ja vasta sitten hän yritti astua hihnan päälle.  Juttelimme pitkään. Kerroin avoimesti, että meillä on vastaava tilanne ollut keväällä. Silloin mökkinaapuri pysäytti auton nähdessään Rapsun juoksevan auton perässä, yritti tarttua koiraan ja tällöin Rapsu puri häntä pohkeeseen.

Tyttärellä on pieni poika. Olen siis isoäiti. Aika hienoa.  Jännittävää, miten saamme näistä heeler-pakkauksista rakkaus-pakkauksia.  Sakko, joka on superhyper-ihmisrakas  ja Rapsu, joka suhtautuu ihmisiin huomattavasti vähemmällä rakkaudella, ovat nyt kaksi kertaa kohdanneet tämän mini-ihmisen.  Toisella kerralla mini-ihminen ei ollut enää niin jännittävä. Mutta Sakkolla luonnollisesti oli kova halu päästä haistamaan, nuuskuttelemaan ja nuolemaan pieni mies päästä varpaisiin. Rapsu suhtautui asiaan vähemmällä mielenkiinnolla. Kävi kurkkaamassa vaunuun ja myöhemmin kävi nuuskuttamassa pikku-poikaa sylissä, mutta ei kokenut tarpeelliseksi joka käänteessä tutustua  Sakko oli kuitenkin huomattavasti sitkeämpi. Kävi useammin vieressä ja yritti päästä nuolaisemaan. Ei ollut väliä, kenen sylissä poika oli - minulla, äidillään tai isällään. Sakkoa mini-ihminen kiinnosti kovasti.  Keskustelimme, miten mahtaa käydä siinä kohtaa kun mini-ihminen ei ole enää sylissä pidettävä vaan haluaisi olla l